laulunopetus | Laulustudio Ville Laaksosen blogi

Ville Laaksonen
Blogi

En ole enää CVT-opettaja

Mies katsoo alas laaksoon

Olen kyllä valtuutettu CVT-opettaja (ja lisäksi tietty Musiikin maisteri). Se merkitsee sitä, että olen valmistunut Complete Vocal Instituten kolmevuotisesta opettajakoulutuksesta ja käynyt päivitysseminaarissa vähintään kerran viimeisen kolmen vuoden aikana. Viimeksi osallistuin keväällä 2018, joten valtuutukseni on voimassa vuoden 2021 loppuun.

Miksi siis otsikko? Kuulostaako se ristiriitaiselta? Ajattelen, että itseni kutsuminen CVT-opettajaksi ei ole enää ajankohtaista eikä se anna aivan totuudenmukaista kuvaa opettamisestani. Hyödynnän paljon itse kehittämiäni menetelmiä sekä muualta oppimiani hyviä käytäntöjä. En halua aiheuttaa väärinkäsityksiä niin, että oppilaani luulevat niiden edustavan CVT:tä. CVT-opettaja on hieman ammattiosaamistani latistava ja yksinkertaistava termi. En ole tietenkään hylännyt tekniikan toimivaksi kokemiani asioita. Esimerkiksi efektien jaottelu ja niiden opetusmenetelmät ovat edelleen ylivertaisia. Pystyn kuitenkin nykyään auttamaan laulajia huomattavasti paremmin ja tehokkaammin omalla ainutlaatuisella tavallani.

CVT:n äänimoodit ja vokaalisäännöt sekä äänimoodien eriyttäminen äänenväristä muodostavat mukavasti yksinkertaistetun mallin. Se on helppo ymmärtää aloittelijalle, mutta opettajalle sen hallitseminen ei riitä. Opiskeltuani äänenkäytön teoriaa ja tehtyäni tutkimusta mm. professori Johan Sundbergin kanssa olen oppinut ymmärtämään mallin taustaa syvemmin. Ymmärrän nyt, miksi se toimii tai ei toimi eri tilanteissa. Nykyään osaan ratkaista nuo tilanteet, joissa se ei ole toiminut. Niinpä minulla on oleellisesti paremmat edellytykset auttaa laulajia selkeämmin ja virtaviivaisemmin.

Aikaisemmin vältin ottamasta kunniaa onnistumisista itselleni vaan laitoin ne CVT:n "syyksi". Jälkeenpäin ajatellen se ei ole ollut välttämättä paras toimintatapa. Olisivatko onnistumiseni voineet johtua siitä, että minä itse osasin soveltaa tekniikkaa taitavasti? Opetuksessani tapahtunut muutos on ollut jatkuvan opiskelun myötä seurannut prosessi, joka on edennyt melkein huomaamatta. Niinpä havahduin siihen, että minun on hyvä olla myös aidosti ylpeä omasta osaamisestani ja tuoda se esiin. Samalla voin ehkä antaa jotain laulunopettajayhteisölle, tai ainakin kaikille niille, jotka ovat avoimia oppimaan uutta.

Laulajille ja laulunopettajaa etsiville kirjoitukseni viesti on seuraava: Jos haluat opiskella ainoastaan CVT:tä, kehotan valitsemaan jonkun toisen opettajan. Mutta jos haluat opiskella laulua ja saada sopivimmat työvälineet oman laulutaitosi kehittämiseen, minä olen erinomainen vaihtoehto.

Laulunopettajille ja muille aiheesta kiinnostuneille: Kirjoitan tässä blogissa jatkossa mm. mainitsemastani äänimoodien ja äänenvärin mallin uudelleenjäsentämisestä sekä siitä, miksi monet tekniset ohjeet ovat tehottomia. Tiedossa siis asiaa esimerkiksi ääntöväylän akustiikasta ja resonanssista. Lisäksi jaan hyödylliseksi kokemiani havaintoja pedagogiikasta, motorisen oppimisen periaatteista, kehollisuudesta ja ilmaisusta. Stay tuned!

Jos kirjoitukseni herätti mitä tahansa ajatuksia tai kysymyksiä, laita kommenttia tulemaan!

— Ville —
Comments